10. toukokuuta 2014

Нюша - Цунами

Нюша/Njusha on 23-vuotias venäläinen pop-laulaja ja tanssija. Hän aloitti uransa vuonna 2007 voitettuaan venäläisen СТС-kanavan järjestämän kykyjenetsintäkilpailun. Seuraavana vuonna hän osallistui kansainväliseen New Wave - musiikkikilpailuun ja sijoittui kisassa seitsemänneksi. Vuonna 2009 Njusha julkaisi ensimmäisen singlensä "Вою на Луну", joka nousi heti listoille Venäjällä ja Ukrainassa. Koko 2010-luku on ollut Njushalle menestyksekästä aikaa, useat hänen singleistään ovat olleet pop-musiikkia soittavien radiokanavien soitetuimpia kappaleita Venäjällä.

 Njuha on julkaissut uransa aikana kaksi albumia, joista viimeisin on tänä vuonna julkaistu "Объединение". Kyseiseltä albumilta on nyt esittelyssä kappale nimeltä "Цунами/Tsunami". Tämä on jo toinen kerta kun esittelen tässä blogissa "Tsunami" nimisen kappaleen ;) ,taidankin ottaa tavoitteeksi löytää vielä kolmannen tsunami-biisin esiteltäväksi... "Цунами/Tsunami" on mielestäni loistava esimerkki Njushan musiikkityylistä, hänen tuotantonsa nimittäin sisältää useita "Tsunamin" kaltaisia elektropop-kappaleita.

Suosittelen tutustumaan lisää Njushan tuotantoon, jos tämä kyseinen kappale miellyttää sinua :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti